30.4.2013

Start-up tilaisuus 21.5

Luontoinnovaatioiden aloitusseminaarissa aloitetaan osaamiskeskittymän rakentaminen. Ajatuksia herättelevät asiantuntijat, jonka jälkeen osallistujat pääsevät itse ideoimaan mm. uusia luontoinnovaatioita. Seminaari on tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille.

Tule mukaan rakentamaan Kanta-Hämeen uutta osaamiskeskittymää, ideoimaan uutta liiketoimintaa ja verkottumaan! Tilaisuus on maksuton.

Ilmoittaudu heti ja viimeistään 13.5 mukaan Start-up-tilaisuuteen. Katso ohjelma tästä.

Kehittämiskeskus Oy Hämeen luotsaama Luontoinnovaatiot-projekti on käynnistynyt!  Projektin aikana rakennamme maakuntaan luontoinnovaatioiden osaamiskeskittymää. Tarjoamme myös yrityksille mahdollisuuden innovatiivisiin kokeiluihin alasta riippumatta. Kokeiluiden kautta haemme uusia liiketoimintaideoita ja oivalluksia luontoa hyödyntäen ja kunnioittaen.

Pihkasta tuli huippulääke

Kansan tunteman luonnonaineen parannusvoima on nyt todistettu myös lääketieteellisesti. Pihka estää haavojen tulehtumista ja bakteerien kasvua. Kuusenpihkaa on Suomessa käytetty kansanlääkkeenä vuosisatojen ajan. Pohjois-Suomessa pihkavoidetta on annettu haavapotilaille perinteisen hoidon lisäksi. Lahtelainen lääketieteen lisensiaatti Arno Sipponen tutustui pihkahoitoon työskennellessään terveyskeskuslääkärinä Kolarissa. Lue lisää ja katso myös Arto Nybergin haastattelu Arno Sipposesta (katsottavissa rajoitetun ajan).

22.4.2013

Riihimäki vaalii luontoa ja virkistysalueita

Riihimäellä luonnon monimuotoisuus ja virkistysalueiden vaaliminen menevät eurojen edelle. Kaupungin metsänhoitosuunnitelma painottaa niin metsien kuin puistometsien luontoarvoja. Lue Hämeen Sanomien juttu tästä.

15.4.2013

Tulevia tapahtumia

Keräämme ajankohtaista-sivulle uusia luontoinnovaatioihin liittyviä tapahtumia. Ylihuomenna keskiviikkona Hämeenlinnassa järjestetään Green Care -työpaja. Merkitse muistiin myös 21.5 klo 9-12, jolloin järjestämme Kanta-Hämeen oman luontoinnovaatioiden aloitusseminaarin. Mukana tapahtumassa on kansallisen tason huippupuhujia sekä esiintyjiä omasta maakunnastamme. Lisäämme blogiin lisätietoa mahdollisimman pian.

Kannattaa seurata myös Sitran mielenkiintoisia tapahtumia. Toukokuussa järjestetään myös puurakentamisen konferenssi Kouvolassa, josta saa varmasti uusia innovaatioideoita luonnon hyödyntämisestä rakentamisessa.
Demos Helsinki järjestää innovaatioleiri Peloton Summer Campin pääkaupunkiseudulla 24.5. Päivän mittainen leiri tuo yhteen eri alojen osaajat kehittämään konsepteja, jotka tekevät elämästä kannattavasti resurssiviisasta. Camp käynnistää kesän mittaisen kasvuohjelman, joka johtaa Flow-festarien konseptitestaamisen kautta Slushiin ja syksyn muihin startup-tapahtumiin.
Kuva: Hampton Road Partnership

12.4.2013

Villiruoka Kanta-Hämeen mahdollisuudeksi

Ensimmäinen kuvaus Villiruoka-pilottikokeilusta on julkaistu case-kuvaus-sivulla. Käy lukemassa mielenkiintoisista mahdollisuuksista!

11.4.2013

Medialeikkeitä

Luontoinnovaatiot pääsi YleHämeen uutisiin (9.4) sekä Hämeen Sanomiin (10.4) ja Hämeenlinnan Kaupunkiuutisiin (17.4). Katsele ja kuuntele uutiset sekä lue juttu!

YleHämeen radiouutiset (kohdassa 02:33)
YleHämeen televisiouutiset (kohdassa 03:55)
Hämeen Sanomien juttu (10.4.2013)
Hämeenlinnan Kaupunkiuuutisten juttu (17.4.2013)

9.4.2013

Kanta-Hämeestä Barcelonaan?

Luonto - pääoma jonka kunnioittaminen ja kestävä hyödyntäminen innoittaa etsimään uusia oivalluksia ja liiketoimintaa.

Suomen Maabrändi nosti esiin suomalaiset juuret, puhtaan ilman ja veden, teknologian, osaamisen - vientituotteita kaikki. Vai ovatko, jääkö meiltä itsestäänselvyyksinä huomaamatta jotakin?

Oman maakuntamme voimavarat - monimuotoinen luonto ja kolmen seudun vahvuudet innoittivat kansallisesta kehittämistyön näkökulmasta etsimään raikkaita ideoita - luonnosta.
Luontoinnovaatiot mahdollistaa kokeilemaan ja muotoilemaan luonnosta uutta liiketoimintaa. Aihioita on; järkivihreä Forssa, Vanajavesikeskus, Hämeenlinnan kaupungin tarjoamat kehittämisalustat - Aulanko, Ahvenisto sekä Lopen metsät ja vesistöt.

Tarvitaan rohkeutta, rajoja ylittävää yhteistyötä, tutkimusta sekä ideoiden muotoilua ja tuotteistamista kokeiluille.

Loistavia esimerkkejä löytyy maailmalta. Barcelona ja Antonio Gaudì avaavat ikkunan arkkitehtuurille jossa luonto on toiminut vahvana innoittajana aikansa mestarille. Katto- ja parvekeistutukset, puistot luovat viihtyisyyttä miljoonakaupungin keskustalle ja ympäristölle. Yli 3 miljoonaa turistia jättävät elinvoimaa alueelle.

Kuva: A. Myllymaa

Kuva: A.Myllymaa
Kuva: A.Myllymaa

Luontoinnovaatiot haastaa, innoittaa, yhdistää ja avaa mahdollisuuksia Kanta-Hämeessä myös tulevaisuuden Gaudimaisille tarinoille.

Kirjoittana Kansallisen Hyvinvointiverkoston verkostokoordinaattori Outi Myllymaa Kehittämiskeskus Oy Hämeestä.

8.4.2013

Kanta-Hämäläinen tomaatti ei kalpene

Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan yksikössä tuotetaan tomaatteja, joiden hiilijalanjälki on jäämässä ennätyksellisen pieneksi. Tomaattikilon hiilijalanjälki on ollut 5 kg. Tulevalla satokaudella tavoitellaan huikeaa pienennystä, hiilijalanjäljen odotetaan laskevan 700 gramman tomaattikiloa kohti. Laskun mahdollistaa uusi lämpövoimala sekä ekosähkö, joilla korvataan osittain käytetyt fossiiliset polttoaineet. Lepaalla on pitkät, satavuotiset perinteet tomaatin tuottamisessa Kanta-Hämeessä. HAMK on ainoa talvitomaatin tuottaja maakunssa.

Lue koko uutinen Hämeenlinnan Kaupunuutisista, joka on julkaistu lauantaina 6.4.2013.