Näytetään tekstit, joissa on tunniste radio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste radio. Näytä kaikki tekstit

28.6.2013

Kanta-Häme – luonnonvara-alojen ykkösmaakunta

Kehittämiskeskus Oy Hämeen järjestämällä piknikillä keskusteltiin Kanta-Hämeestä luonnonvara-alan maakuntana. Piknik-viltin äärellä eri organisaatioiden ammattilaiset pohtivat muun muassa sitä miten Kanta-Hämeen laajoja ja monipuolisia luonnonvaroja voidaan hyödyntää paremmin.

– Olemme luonnonvaramaakunta sen syvimmässä merkityksessä. Meillä on metsiä, peltoja, virkistymismahdollisuuksia sekä matkailua. Meillä on myös monipuolista osaamista alalta, Hämeen liiton maakuntajohtaja Timo Reina sanoo.

Kanta-Hämeen alueella sijaitsevat Helsingin yliopiston Lammin biologinen asema, Hämeen ammattikorkeakoulun luonnonvara-alan koulutukset Evolla, Lepaalla ja Mustialassa sekä Jokioisilla sijaitseva Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, MTT. Tärkeää olisi miettiä, miten kaikki osaaminen saadaan valjastettua niin, että alueelle saadaan uusia innovaatioita ja liiketoimintaa sekä uusia yrityksiä ja työpaikkoja.

– Meillä on infra jo olemassa. Potentiaaliamme on hyödynnettävä liiketoiminnassa paremmin, toimitusjohtaja Mervi Käki Kehittämiskeskus Oy Hämeestä toteaa.

Yhteistyön merkitys korostuu jatkossa eri organisaatioiden välillä ja myös yli maakuntarajojen. Tavoitteena on profiloitua luonnonvara-alan edelläkävijäksi ja ala on Kanta-Hämeessä yhtenä kehitystyön kärkenä.



Uutta liiketoimintaa

Yrityksillä on mahdollisuus kokeilla uutta liiketoimintaa Kehittämiskeskus Oy Hämeen luotsaaman Luontoinnovaatiot-projektin avulla. Tärkeää on olemassa olevien yritysten liiketoiminnan kasvu jopa kansainvälisille markkinoille.

– Käynnissä ovat esimerkiksi eläinterapiaan ja keräilytalouteen liittyvät kokeilut. Ilman hanketta pk-yrityksillä ei välttämättä olisi kehitystyöhön resursseja. Nyt uusia innovaatioita voidaan pilotoida, testata, mallintaa sekä markkinoida. Tarkoituksena on lisäksi luoda toimialat ylittäviä innovaatioita. Esimerkiksi hyvinvointipuolen ja luonnon yhdistäminen on kovassa kasvussa, verkostokoordinaattori Outi Myllymaa Kehittämiskeskus Oy Hämeestä kertoo.

Myös matkailu on maakunnallemme tärkeää ja siihen on olemassa upeat puitteet. Hämeen ELY-keskuksen erikoissuunnittelija Lulu Riikosen mukaan se ei riitä, vaan Hämettä pitää osata myös myydä hyvin.

– Meidän pitää tuoda esille mitä kestävä matkailu on ja olla ylpeitä siitä mitä meillä on, Riikonen totesi.
Timo Reinan mukaan esimerkiksi Venäjällä Suomesta ollaan todella kiinnostuneita.

– Meillä on vesistöä, hiljaisuutta ja historiaa, ja tätä potentiaalia hyödynnetään liian vähän. Matkailutuotteistaminen on suuri mahdollisuus, Reina toteaa.



Pohjavesi ylpeyden aihe

Luonnonvara-alalta nostetaan nykyään esiin uusiutuvat luonnonvarat samoin kuin lähiruoka.

– Vain yhteen alaan ei kuitenkaan voi panostaa, vaan kaikkia pitää kehittää kestävästi yhdessä eri toimijoiden kanssa. Viranomaisten pitääkin miettiä uusia ja erilaisia yhteistyömalleja, ja pelkästään valtion toimien varaan ei voi laskea, ELY-keskuksen ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualueen johtaja Tommi Muilu toteaa.
Hämeenlinnassa puhdas pohjavesi on ylpeyden aihe. Ylpeitä voidaan olla siitä, että puhdasta vettä saadaan kotitalouksiin myös mahdollisissa häiriötilanteissa. Muilu painottaakin, että ilman puhtaita pohjavesiä monikaan asia ei toimi.

– Esimerkiksi elintarviketeollisuudelle puhtaat pohjavedet ovat elintärkeitä. Jos logistiikka ja pohjavedet eivät ole kunnossa, laitokset eivät sijoitu alueelle. Ihmisiä ja työpaikkoja voidaan liikutella paikasta toiseen, mutta veden liikuttelu ei ole niin helppoa, Muilu summaa.




Lue myös Hämeen Sanomien juttu ja etusivun teksti sekä kuuntele YLE Hämeen radiouutiset.
EDIT: Lue myös Forssan Lehden juttu

22.5.2013

Aloitusseminaarin satoa

Kiitos kaikille eilisessä Luontoinnovaatioiden aloitusseminaarissa paikalla olleille! Asiantuntijapuheenvuorot olivat todella mielenkiintoisia ja ajatuksia herätteleviä. Keskustelua sekä tuloksia syntyi työpajoissa kiitettävästi. Kerromme tuloksista hieman tarkemmin myöhemmin. Kuuntele Kehittämiskeskus Oy Hämeen sivuilta Yle Hämeen tekemä radiojuttu tilaisuudesta. Julkaisemme täällä myös laajemman tiedotteen tilaisuudesta.

Maakuntajohtaja Timo Reina avasi tilaisuuden kooten yhteen Hämeen vahvuuksia

"Hämäläisen asutuksen ja elossapysymisen perusta on ollut eränkäynnissä ja muissa vuosisatojen ja -tuhansien takaisissa luontoinnovaatioissa. Kalaisat vedet ja riistaisat metsät ovat houkutelleet ensimmäiset ihmiset tänne. Toimeentulon riippuessa pyynnistä ja keräilystä nämä mahdollisuudet ymmärrettävästi sanelivat myös asuinpaikan ja elintavat.

Tulevaisuus puolestaan huutaa ratkaisuja, joissa luontoa viljellään ja varjellaan kestävästi. Molemmissa tarvitaan innovatiivisuutta. Molempiin liittyy liiketoimintamahdollisuuksia. Hämeellä on ainutlaatuiset edellytykset nousta luontoinnovaatioiden vahvaksi osaamiskeskittymäksi.

Häme on luonnonvaramaakunta sanan monipuolisimmassa merkityksessä. Meillä on perinteitä. Meillä on luonnonvaroja; metsää, peltoa, maisemia, Vanajavettä ja muutakin vettä, ehkä tulevaisuudessa kaivoksiakin. Ja meillä on ainutlaatuisen vahvaa ja laajaa luonnonvara-alan osaamista. Hämeen ammattikorkeakoulu on monipuolisin luonnonvara-alan kouluttaja maassamme - Evolla, Lepaalla ja Mustialassa.  Jokioisilla sijaitsee jo nyt ainutlaatuinen luonnonvaratutkimuksen kampus MTT:n muodossa. Helsingin yliopiston Lammin biologinen asema tuo vahvan korkeimpaan tieteelliseen tutkimukseen ja opetukseen tukeutuvan lisänsäluonnonvaraosaamisen repertuaariin."

11.4.2013

Medialeikkeitä

Luontoinnovaatiot pääsi YleHämeen uutisiin (9.4) sekä Hämeen Sanomiin (10.4) ja Hämeenlinnan Kaupunkiuutisiin (17.4). Katsele ja kuuntele uutiset sekä lue juttu!

YleHämeen radiouutiset (kohdassa 02:33)
YleHämeen televisiouutiset (kohdassa 03:55)
Hämeen Sanomien juttu (10.4.2013)
Hämeenlinnan Kaupunkiuuutisten juttu (17.4.2013)