Kanta-Hämeen maakuntavaltuusto on linjannut Kanta-Hämeen kärkiasiat 2014+. Kärkiasioihin on pyritty valitsemaan tärkeimmät sellaiset maakunnan kehittymisen avainkysymykset, jotka edellyttävät erityisesti valtion toimijoiden myötävaikutusta. Kanta-Hämeen edunvalvonnan kärkiasiat tulevat ohjaamaan erityisesti Hämeen liiton edunvalvontatyötä, mutta maakunnan toimijoiden yhteisen näkemyksen aikaansaaminen ja sen yhteinen edistäminen on myös oleellista vaikuttavuuden lisäämiseksi.
Kansallisessa ja kansainvälistyvässä työnjaossa Kanta-Häme haluaa luoda lisäarvoa erityisesti luonnonvarojen kestävän käytön ja biotalouden vahvistuvana osaamis- ja innovaatiokeskittymänä. Maakuntavaltuuston linjauksen mukaan edellytyksiä luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen on parannettava. Lue tarkemmin selonteosta mitä linjaus sisältää (sivu 3).
28.5.2014
Kanta-Hämeen maakuntavaltuuston yhtenä kärkilinjauksena luonnonvara-ala
Tunnisteet:
kanta-häme,
luonnonvarat,
osaamiskeskittymä
16.5.2014
Villiruuasta matkailuvaltti?
Joukko pohjoiskymenlaaksolaisia matkailu- ja ravintola-alan yrittäjiä on kiinnostunut ottamaan villiruokaa listoilleen. Kiinnostus villiyrttien ja muun villiruuan, kuten riistan käyttämiseen on kovassa kasvussa. Asiakkaat kyselevät myös villiruuan perään. Lue lisää Ylen uutisesta.
12.5.2014
Ruokatrendit kehityksen tueksi 21.5. Hämeenlinnassa
Miten kuluttajien arvot muuttuvat? Olemmeko Euroopan ruokatrendien edelläkävijöitä? Ovatko marjat ja sienet trendikästä villiruokaa vai paluuta juurille? Mihin tulisi kiinnittää huomiota kehitettäessä tuotteita ikääntyville ihmisille? Entä miten voisin hyödyntää ruokatrendejä kehittämistoiminnassani? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin vastataan elintarvikealan yrityksille ja kehittäjille suunnatussa Ruokatrendit kehityksen tueksi -tilaisuudessa.
Aika: Keskiviikko 21.5.2014 klo 8.30 - 12.30
Paikka: Verkatehdas, Kokoustila Studio, Paasikiventie 2, Hämeenlinna
Ohjelma
8.30 Kahvi
9.00 Tilaisuuden avaus
Luonnonvarakeskus tulee - mikä muuttuu asiakkaan suuntaan? tutkija Erkki Vasara, MTT
Kuluttajan arvot muutoksessa, tutkija Terri Kupiainen, MTT
Euroopan ruokatrendejä - olemmeko edelläkävijöitä? vanhempi tutkija Tuomo Tupasela, MTT
Välipalatuotteet - on the go, erikoistutkija Eila Järvenpää, MTT
Marjat ja sienet - trendikästä villiruokaa vai paluuta juurille? erikoistutkija Pirjo Mattila, MTT
Tuotteet ikääntyville - mihin tulisi kiinnittää huomiota, professori Raija Tahvonen, MTT
Hämeen Ely-keskuksen rahoituspalvelut, ryhmäpäällikkö Kari Sartamo, Hämeen ELY-keskus
12.30 Päivän yhteenveto, tutkija Erkki Vasara, MTT
Ilmoittaudu mukaan 12.5. mennessä erkki.vasara@mtt.fi. Osallistumismaksu: 40 euroa (sis. alv) laskutetaan ilmoittautuneilta. Tilaisuus on kaikille avoin

2.5.2014
Biotaloudelle uskottavuutta
MTT:n kehitysjohtaja Ilkka P. Laurila kirjoittaa MTT:n blogissa metsäteollisuuden ja uuden luonnnonvarakeskuksen merkityksestä kansallisesti. Lue koko blogikirjoitus. Tilaa myös MTT:n uutiskirje tuoreimmista tutkimuksista ja kiinnostavista luonnonvara-alan uutisista.
9.4.2014
Koulutusta tarjolla: eläinavusteinen työskentely
Hämeenlinnassa on tarjolla upea koulutus liittyen eläinavusteiseen työskentelyyn. Koulutus järjestetään 28.5 klo 9.30-16 ProAgrian tiloissa Vanajantiellä. Koulutuksen järjestää LIVE-Liiketoimintaa verkostoitumalla -hanke
Eläinavusteisessa työskentelyssä pysähdytään tietoisesti tarkastelemaan ihmisen ja eläimen välistä vuorovaikutussuhdetta hoitotyössä ja sitä mitä eläin omalla käyttäytymisellään viestii sen kanssa vuorovaikutuksessa olevan ihmisen tunnetilasta, asenteista, käyttäytymisestä. Koulutuksen sisältö:
Teoriaa menetelmästä eläimen käytöstä hoivatyössä
- Eläinavusteinen työskentely: toiminta, terapia ja opetus
- Eläimen vaikutus ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin
- Perehtyminen erityisesti koira-avusteiseen työhön
- Käydään läpi koiran kanssa tehtäviä harjoitteita ja erilaisia
toimintamuotoja
- Asiakaslähtöisyys eläinavusteisessa toiminnassa: vahvistetaan asiakkaan itsetuntoa, hyväksyttynä olemisen tunnetta ja luottamuksellisen suhteen luomista koiraan
Käytännön harjoitukset hoiva-alan yrityksessä
- Ohjeiden kuuntelemista, noudattamista sekä toiminnassa keskittymistä - Liikkumista koiran kanssa
Ohjelma
Eläinavusteinen työskenteley erityisesti koira-avusteinen työ
Aika: 28.5.2014 klo 09.30 – 16.00
Paikka: ProAgria Etelä-Suomi ry, Vanajantie 10 B, 13110 Hämeenlinna
klo 9.30 - Aamukahvit. Tervetuloa koulutuspäivään, Karita Larkka, Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset.
klo 10.00 - 11.30 Eläinavusteinen työskentely: toiminta, terapia ja opetus.
Eläimen vaikutus ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin
klo 11.30 – 12.00 Lounas (omakustanteinen)
klo 12.00 – 12.15 Koulutusohjelman esittely, Karita Larkka, Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaiset
klo 12.15 – 13.30 Perehtyminen erityisesti koira-avusteiseen työhön
Asiakaslähtöisyys eläinavusteisessa / koira-avusteisessa työskentelyssä
klo 13.30 Kahvit
Siirtyminen läheiseen palvelutaloon.
klo 14.15 – 15.15 Käytännön harjoituksia asiakasryhmän kanssa palvelutalossa.
15.15 - Käynnin purku paikan päällä.
16.00 Päivän päätös
Hinta: 80 € (alv 0 %).Ilmoittautuminen 21.5 mennessä karita.larkka@maajakotitalousnaiset.fi, puh. 0400 461 708

| Kuva: Marlies Kloet |

![]() |
| Kuva: U.S. Air Force photo/Airman 1st Class Zachary Wolf |
3.4.2014
Metsän herkuista liiketoimintaa: 14.5.2014 Seinäjoella
Suomalaiset luonnontuotteet, kuten marjat, sienet ja yrtit, ovat arvokkaita raaka-aineita, joista saadaan jalostettuina korkean arvolisän tuotteita. Tällä hetkellä esimerkiksi suomalaisia marjoja viedään runsaasti pakastettuina ulkomaille, missä niitä käytetään raaka-aineina erilaisiin ravintolisiin. Pakastetun raaka-aineen sijaan marjoista voisi tehdä jo Suomessa arvokkaita kaupallisia tuotteita.
Seinäjoella järjestetään 14.5.2014 seminaari, jossa käsitellään juuri luonnontuotteiden mahdollisuuksia kotimaassa ja kansainvälisillä markkinoilla. Lisäksi tarkastelemme luonnontuotteiden kaupallistamista ja vientiä.Tarkempaa tietoa tapahtumasta julkaistaan huhtikuun aikana.
Tapahtuman kohderyhmää ovat luonnontuotteiden käytöstä kiinnostuneet yritykset, alan tutkijat ja kehittäjät sekä kaikki muut aiheesta lisätietoa haluavat.
Seminaarin järjestää Luonnontuotealan innovaatioverkosto (LT-INNO), joka keskittyy toimialan uusiin mahdollisuuksiin ja kokoaa luonnontuotealan verkostoja sekä ennakoi alan markkinoita ja eri toimialojen rajapintojen tarjoamia kaupallisia mahdollisuuksia.

17.3.2014
Suomi kertoo vihreämmän teollisuuspolitiikan mahdollisuuksista Brysselissä
Työ- ja elinkeinoministeriö järjestää 18.3.2014 Brysselissä seminaarin, jossa kerrotaan Suomelle tärkeiden vihreän talouden alojen tarjoamista mahdollisuuksista ja roolista eurooppalaisen teollisuuden kilpailukykyä kehitettäessä. Oman osaamisen esittelyllä pyritään siihen, että tarjoamamme ratkaisut otettaisiin paremmin huomioon eurovaalien jälkeisen Euroopan komission agendalla ja linjauksissa
Tilaisuuden pääteemoja ovat cleantech ja biotalous sekä materiaalitehokkuus ja kestävä kaivannaisteollisuus. Eurooppa tarvitsee näiden teemojen ympärille fiksua lainsäädäntöä (smart regulation), joka parantaa eurooppalaisen teollisuuden kestävyyttä ja kilpailukykyä sekä vähentää hallinnollista taakkaa.
Cleantech on teollisuuden eri aloilla tarvittavaa teknologiaa, joka mahdollistaa puhtaamman ja ympäristöä vähemmän kuormittavan tuotannon ja tuotteet. Se palvelee kaikkia teollisuustoimialoja, kuten rakennus-, energia-, kemian, metsä-, elintarvike-, lääke-, kaivannais- tai hyvinvointiteollisuutta. Cleantech on osaamisintensiivistä teknologia- ja palveluliiketoimintaa. Sen ratkaisujen hyödyntäminen parantaa teollisuuden energia- ja materiaalitehokkuutta. Cleantechin strategisen ohjelman tavoitteena on nostaa Suomi alan globaaliin kärkeen yritysten perusosaamisen sekä julkisen ja yksityisen sektorin jo tekemien innovaatiopanostuksen avulla. Suomalaisen cleantechin liikevaihto aiotaan tuplata 50 miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä.
Biotalous on talouden seuraavana aaltona suuri mahdollisuus Euroopalle. Sen tarjoamat uudet liiketoimintamahdollisuudet perustuvat biomassojen viisaaseen hyödyntämiseen ja korkean jalostusarvon tuotteisiin ja palveluihin. Suuria kasvumahdollisuuksia tarjoavat erityisesti metsä-, kemian-, energia- ja rakennusteollisuuden uudet tuotteet ja materiaalit, sekä näitä tukevat teknologiat ja palvelut. Suomen korkeatasoinen osaaminen ja teollinen perusta puubiomassojen hyödyntäjänä tarjoavat Euroopalle kestäviä talouden ratkaisuja. Lähiaikoina julkistettavan kansallinen biotalousstrategian mukaan Suomi on jo nyt ja varsinkin tulevaisuudessa biotalouden suurvalta, joka menestyy runsaiden luonnonvarojen, osaamisensa ja nykyisen teollisen perustansa ansiosta.
Materiaalitehokkuus on osa EU:ssa kehitteillä olevaa, luonnonvarojen rajallisuuteen liittyvää resurssitehokkuuspolitiikkaa. Suomen kansallinen materiaalitehokkuusohjelma valmistui jo vuoden 2013 lopussa. Sen avulla pyritään samanaikaisesti talouskasvuun, luonnonvarojen viisaaseen käyttöön ja irtikytkentään haitallisista ympäristövaikutuksista. Suomelle on tärkeää, että EU:n tulevat tarkastelu- ja mittaustavat ovat aidosti myös Suomelle sopivia ja ottavat huomioon meidän ilmastoon, maantieteeseen ja luonnonvaroihin liittyvät erityispiirteet.
Kestävä kaivannaisteollisuus ja raaka-aineiden saannin turvaaminen on eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvyn perusta. EU pyrkii lisäämään raaka-aineiden saantia eurooppalaisista lähteistä. Suomi edistää osaltaan kaivannaisalan kasvua, sosiaalista ja ekologista kestävyyttä sekä teknologista kehittämistä vuonna 2010 valmistuneen mineraalistrategian ja sitä täydentävän, vuonna 2013 valmistuneen kansallisen ohjelmansa mukaisesti.
Tiedote TEM:n sivuilla

11.3.2014
Mustikalle halutaan samppanjasuoja
Metsämustikalla ja pensasmustikalla on eroa kuten kuohuviinillä ja samppanjalla. Suomen ja Ruotsin metsämustikalle puuhataan EU:n alkuperäsuojaa. Suojaus parantaisi metsämustikan asemaa ja estäisi osaltaan pensasmustikan myymistä parempilaatuisena metsämustikkana. Lue Ylen uutinen.
![]() |
| Kuva: Thomas Mues |
10.3.2014
Luonnontuotteet matkailu- ja hyvinvointipalveluissa
Ähtärissä järjestetään Luonnontuotteet matkailu- ja hyvinvointipalveluissa -seminaariin torstaina 20.3. klo 13–16.
Seminaarissa tutustutaan luonnontuotteiden käyttöön matkailu- ja hyvinvointipalveluissa. Aihetta valottavat puheenvuoroissaan sekä alan yrittäjät että asiantuntijat. Tapaamisen tavoitteena on nostaa esille luonnontuotteiden tarjoamia mahdollisuuksia palveluissa. Seminaari edesauttaa eri alojen yrittäjien ja toimialojen välisen yhteistyön rakentumista.
Tilaisuuden kohderyhmänä ovat luonnontuotealan toimijoiden lisäksi hyvinvointi- tai matkailupalveluja tarjoavat yritykset sekä alan kehittäjät ja muut sektorin toiminnasta kiinnostuneet.
Seminaari on osa Luonnontuotealan innovaatioverkosto ja toimialan uudet mahdollisuudet (LT-INNO) -hanketta.
AJANKOHTA JA PAIKKA:
Torstaina 20.3.2014 klo 13:00 – 16:15
Mesikämmen, Karhunkierros 149, Ähtäri http://www.hotellimesikammen.fi/
ILMOITTAUTUMINEN:
Pyydämme ilmoittautumaan seminaariin 17.3.2014 mennessä ja samalla ilmoittamaan mahdolliset erityisruokavaliot. Tilaisuus on maksuton.
Ilmoittautumiset puhelimitse 050 382 3022 tai sähköpostitse info(at)aitoluonto.fi
OHJELMA
12:30 – 13:00 Saapuminen paikalle
13:00 – 13:10 Tervetulosanat, Juha Rutanen, LT-INNO-hanke
13:10 – 13:40 Katja Misikangas, Lapland Naturals: Luonnontuotteet Lapin palvelutarjonnassa
13:40 – 14:00 Heikki Ruha, Lehtopeat Oy: Turve hyvinvointimatkailussa
14:00 – 14:20 Kirsti Järvensivu, Ekohoitola VitaRosa: Luonnontuotteet ja ekokosmetiikka palveluyrittäjän näkökulmasta
14:20 – 14:50 Kahvi
14:50 – 15:30 Giulia Corradini, Padovan yliopisto, Italia: Luonnontuotteiden käyttökulttuuri Italiassa
15:30 – 15:50 Jaana Rintala, Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy, MATKO 3 -hanke: Luontoon tukeutuvat matkailun hyvinvointipalvelut Etelä-Pohjanmaalla
15:50 Keskustelu ja tilaisuuden päättäminen
Lisätietoja: Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti
Juha Rutanen, puh. 040 5737 568, juha.rutanen(at)helsinki.fi

hyvinvointi,
keräilytalous,
luonto,
luontomatkailu,
tilaisuudet
7.3.2014
Katso Yle Hämeen uutiset
Yleisötilaisuus 18.2 pääsi mukaan myös Yle Häemen uutisiin. Käy katsomassa uutinen kohdasta 05:58.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)