1.11.2013

Villiruoasta povataan uutta Nokiaa?

Villiruoastako "uusi Nokia"? otsikoi Yle Häme uutisoidessaan MTT:n villiruokaselvityksestä, joka on osa Luontoinnovaatiot-hankken toimenpiteitä. Selvitys on valmis vuoden loppuun mennessä. Lue sillä välin Ylen uutinen.

Villiruoka myös houkuttelee suomalaisia ja moni käyttäisi sitä, jos saatavuus olisi parempi. Esimerkiksi riistan saaminen on vaikeaa, jos ei tunne metsästäjiä. Villiruualla voisi olla monia rooleja, Elo-säätiön tuore johtaja Seija Kurunmäki visioi Noormarkussa järjestetyssä infossa.

- Villiruoka on meille mieluista, koska luonnossa oleminen on mieluista. Avainsana on luonto, jota rakastamme, Kurunmäki sanoo.

Villiruokaa ovat tutut marjat, sienet, riista, villikasvikset, villikala ja Lapin laajoilla tunturialueilla vapaasti luonnosta ravintonsa hankkiva poro. Luonnon antimien korostaminen on keino rakentaa Suomesta kansainvälisesti kiinnostava ruokamaa. Luontomme antaa paljon liiketoimintamahdollisuuksia. Teemat ovat erilaisia eri puolilla Suomea ja eri sesonkeina.
Polarica Oy:n toimitusjohtajan Pasi Anttilan silmät avautuivat hänen siirtyessään vuosi sitten ruotsalais-suomalaisen riista- ja marjatalon palvelukseen. Pohjoisessa villiruoka on arkea ruokapöydässä, ja hän haluaa luonnon antimien leviävän yhä laajempien joukkojen jokapäiväisiin pöytiin.

- Me suomalaiset emme itse näe kaikkia mahdollisuuksia ikkunamme ulkopuolella. Meillä on konkreettinen tavoite: että jokainen suomalainen söisi riistaruokaa kerran vuodessa, Anttila toteaa.

Lue Ruokatiedon mielenkiintoinen juttu villiruuasta ja sen liiketoimintamahdollisuuksista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti